Rentoutuminen

16.04.2023

Rentoutuminen on taito, jonka voi oppia. Rentoutuminen on myös taito, jonka voi unohtaa tai hukata. Nykyinen median tarjonnan määrä mahdollistaa sen, että ihminen voi täyttää jokaisen hetken seuraamalla jotain mediaa ja olemalla aktiivinen. Monissa tutkimuksissa on havaittu olevan sekä terveellistä että myös luovalle ajattelulle hyödyllistä, jos kokee päivän kuluessa tekemättömyyden tai jopa tylsistymisen hetkiä. Jo hetkellinen seisahtuminen ei-tekemisen tilaan voi mahdollistaa rentoutumisen eli kehollisen palautumisen. 

Tietoisia rentoutumistaitoja voi opetella. Tehokkaita rentoutumismenetelmiä on useita, ja niiden avulla jokainen voi oppia saavuttamaan palautumistilan vaikkapa työpäivän keskellä. Rentoutumismenetelmät ovat kuin mikä tahansa taito: mitä useammin niitä harjoittelee, sen nopeammin voi saavuttaa rentoutuneen tilan. 

Monet rentoutumismenetelmät perustuvat hengitykseen keskittymiseen. Sitä voi yhdistää mielikuvien käyttöön, kosketukseen perustuviin menetelmiin (esimerkiksi intialainen päähieronta) ja liikkeeseen ja kehonhallintaan. 

Koehenkilölle tehdyn Firstbeat-mittauksen aikana ohjatun rentoutusharjoituksen aikana palautumisen tila oli syvempi kuin yhdenkään mittausjakson yöunen aikana. Rentoutustaitojen vaikutus voidaan havaita ja niiden hyödyllisyys todistaa Firstbeat-mittauksen avulla. Kesken työpäivää tehdyt rentoutumisharjoitukset näkyvät selvästi kehontilassa. Rentoutuminen eli palautumistila edesauttaa vastustuskykyä sairauksille, laskee stressihormonien tasoa ja lisää hyvinvoinnin kokemusta. 

Luo kotisivut ilmaiseksi!